Tuesday, August 11, 2009

{pupuja ja elainlaakareita}


Mitas jos vaihteeksi postaus suomeksi. Osaankohan viela. :)
Olikssenytviimeviikollavaimilloin (annetaan kaikkien enkunkielisten ihmetella etta miten sana voi olla noin pitka :)) niin saatiin kiva pupushow meidan takapihalla. Me oltiin pomppimassa trampoliinissa kun pupu juoksi meidan pihalle. Sitten toinen. Sitten alkoikin oikee kunnon show. Naytti silta etta yksi pupuista jahtasi niita kahta toista. Juoksi niiden viereen ja sitten ne kaikki aanteli tosi oudosti ja "nyrkkeili". Niin, nyrkkeili. :) Kapaloi. Aantelivat oudosti jota en ole aiemmin koskaan kuullut. En tieda miten sen selittaisi. Otin kylla videonpatkankin mutten ole jaksanut niita latailla mitenkaan.
Voi etta oli mainiota katsella pitkan aikaa naita pupuja. Eika niita tuntunut haittaavan yhtaan etta olin ihan vieressa.
Mitas muuta...
Stressia Spicesta. Juuri ennenkuin lahdettiin lansirannikkolomalle niin Spice alkoi oksentamaan paljon (kerran paivassa tai joka toinen paiva). Huomasin myos etta oli laihtunut kovasti. Huolestutti muttei ollut aikaa vieda elainlaakariin ennen lomaa. Kun tultiin kotiin niin oli oksentanut loman aikana ja oksentelu jatkui samaan tahtiin. Elainlaakarille aika. Ajattelin kokeilla lahipaikan elainlaakaria. Han oli Intiasta kotoisin ja oli vaikeaa ymmartaa kaikkea mita han sanoi murteellaan. Han otti verikokeet ja sitten sanoi etta soittaa tuloksista. Seuraavana paivana sitten puhelimessa totesin ettei tule yhtaan mitaan - pakko hommata uusi elainlaakari silla en todellakaan ymmartanyt mita selitteli puhelimessa. Loysinkin sitten hyvan toisen paikan johon olen ollut kovin tyytyvainen.
$500 myohemmin... Spicella on maksa seka haima ongelmia. Vakavia luultavasti. Sanoivat etta pitaisi viela ottaa ultraaanitesti varmistaaksemme mika on vialla. Mutta se maksaisi toiset $500. Elainlaakari sitten sanoi etta mitas jos kokeillaan laakkeita ensin ja jos auttavat niin sitten on kyseessa lievempi juttu kuin esim syopa ja Spicella on mahis viela parantua. Mutta kovin paljon toivoa ei elainlaakari antanut. Sanoi etta nayttaa tosi vakavalta.
Itketty on. Surtu. Iloittu Spicen elamasta. Yritetty elaa toivossa etta nama laakkeet auttaisivat.
Jotka muuten ovat pain in the butt. Ensin Spice otti ne ihan hyvin herkun sisalla mutta sitten tajusi etta siella piileksikin tabletit. Nyt ollaan paivakausia yritetty pakottaa tabletteja Spicen suuhun. Huh mika homma. On kaaritty pyyhkeeseen ja vaikka mita. Muserrettu tabletit jauheeksi ja yritetty silleen laittaa hampaisiin/suuhun etta Spice ne soisi. Yritetty ruiskuttamista. Kuola valuu Spicelta alysti taman homman aikana ja en tieda miten paljon laakkeesta loppujen lopuksi joutuu Spicen vatsaan ja miten paljon ties minne. Yritettiin sellaista pilleripyssya myos muttei sekaan onnistunut. Pitaa vaan toivoa etta suurin osa menee minne pitaisi. Mutta tallaista taistelua meilla laakkeiden kanssa. Siina samalla sitten se huoli Spicesta ja voin siis sanoa etta onpa ollut "kivaa".
Elama tietty jatkuu. Varsinkin kun on pikkutytto joka pitaa kiireisena.
Josta puheenollen. Minun pitaa etsia Siennalle preschool (eri asia kuin daycare, opettavat ja on ohjelma jota seuraavat). Olen tullut siihen tulokseen etta on aika Siennan menna osa-aikaisesti jotta saa leikkikavereita ja muutakin viriketta kuin minun kanssa olo. Onhan meilla kivaa yhdessa jne mutta nyt tuntuu oikealta tama paatos. On aika. Ennen ei ollut. Janna miten sita vaan tuntee sisimmassaan millon mitakin pitaa tehda. Olen yrittanyt miettia mita sitten teen kun mulla on vahan omaa aikaa. Eikohan sekin sitten sumpliudu. On jo suunnitelmia mutta kaikki riippuu vahan aikatauluista sun muusta.
Robin tuli lomaltaan. Kavi Jayn vanhempien ja poppoon kanssa Idahon Silverwoodissa jossa on isot huvi- seka vesipuistot. Kivaa oli ollut. Kai mulla oli ihan ikavakin Robinia ja onhan se kiva etta on kotona taas. Mutta taas se koettelee mun hermojakin. Pakko myontaa. Molemmat tunteet on aina sen kanssa.
Tanaan kaytiin porukalla Ikeassa ja sain paarynalimsaa. Ei se niin kummosta ollutkaan. Nyt ei tarvi sitakaan taas kaivata. :)
Second season of So You Think You Can Dance Canada just started. Gotta go. :)

1 comment:

  1. Voi, ikavaa kuulla Spicesta! Toivottavasti laakkeet tepsii ja han paranee pian. Toinen meidan kissoista oli vahan aikaa sitten kipeana ja kylla se oli vaan rankkaa, huoli pienesta rakkaasta kisusta. Han otti tabletit ihmeen hyvin (yleensa ei), ne olivatkin jotain beef hajustettuja.

    jc

    ReplyDelete

Thank you for taking the time to comment! :)